Terriereistä suurin ja voimakkain, airedalenterrieri syntyi 1800-luvun puolivälissä Englannissa risteyttämällä black and tan terrieri ja saukkokoira. Sitkeä ja kestävä airedalenterrieri kehitettiin pääasiassa saukonmetsästykseen.

Airedalenterrieri oli ensimmäisiä rotuja, joita käytettiin Englannissa ja Saksassa poliisikoirana. Rodun ensimmäinen kasvattaja Suomessa oli Helsingin poliisilaitos, joka toi Suomeen ensimmäisen airedalenterrierin 1900-luvun alussa.

Airedalenterrieriä on käytetty metsästyksessä, vahtikoirana, poliisikoirana ja jopa opaskoirana. Airedalenterrieri on monitoimikoira, jonka kanssa harrastusmahdollisuudet ovat laajat. Perusottelevaisuus pitäisi opettaa jokaiselle koiralle, vaikkei kilpailuihin aikoisikaan. Airedalenterrieri luokitellaan palveluskoiraksi, vaikka jo jonkin aikaa Suomessa se on vahvistanut asemansa pääasiassa seurakoirana. Vain pieni vähemmistö Suomen airiksista näkyy harrastus- ja kilpakentillä.

Airedalenterrieri on suurikokoinen terrieri, joka vaatii riittävästi liikuntaa ja ulkoilua. Pelkkä hihnalenkkeily ei useinkaan riitä aktiiviselle ja nuorelle koiralle, vaan se tarvitsee myös muuta aktiviteettiä ja koulutusta.

Luonteeltaan airedalenterrieri on avoin ja iloinen, vilkas koira. Airiksilla on pilkettä silmäkulmassa ja rotua pidetään huumorintajuisena. Airis on ystävällinen ja hyväntahtoinen ja ihanteellinen koira myös lapsiperheessä. Energiaa airiksilta löytyy ja ne ovat aina valmiina toimintaan. Osaavissa käsissä airis on ihanteellinen monitoimipakkaus, joka on mainio harrasuskaveri, mutta kotioloissa hyvähermoinen, rauhallinen ja varma perheenjäsen. Koulutettaessa airis on nopea oppimaan ja muistaa oppimansa hyvin. Treeneistä kannattaa pienestä pennusta saakka panostaa vaihtelevaan ja monipuoliseen positiiviseen koulutukseen ja vahvistaa omistajan ja koiran välistä suhdetta. Oman tahtonsa airikset osaavat ilmaista ja "väärissä käsissä" kookas ja energinen terrieri voi olla hyvin epämiellyttävä. Airis tarvitsee tarmokkaan, johdonmukaisen omistajan, joka asettaa koiralle pennusta saakka selkeät rajat hellästi, mutta päättäväisesti.

Turkin hoito vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Helpoimmillaan turkki on hyvin hoidettuna ja trimmattuna, eikä koirasta lähde karvaa. Näyttääkseen airedalenterrieriltä, koira täytyy trimmata 3-4 kertaa vuodessa.
Toisille riittää trimmaus vain kaksi kertaa vuodessa, mutta silloin koira näyttää enemmän nallekarhulta kuin airikselta. Suomen Airedalenterrieriyhdistys ry järjestää vuosittain trimmauskursseja eri puolilla Suomea. Perustrimmauksen oppii nopeasti tekemään itse. Näyttelytrimmaus vaatii pikkutarkkaa osaamista ja ainakin aluksi se kannattaa jättää asiantuntijoiden tehtäväksi. Näyttelytrimmaus on työlästä ja vie paljon aikaa. Koko turkki nypitään käsityönä. Tästä johtuen koiran trimmauttaminen ulkopuolisella on kohtuullisen kallista. Trimmauksen lisäksi jokaisen koiranomistajan tulisi huolehtia säännöllisesti koiran perushuollosta eli kammata turkki, puhdistaa korvat sekä leikata tassukarvat ja kynnet.

Airedalenterrieri on suhteellisen terve rotu. Toki tässäkin rodussa ongelmia esiintyy, kuten varmasti jokaisessa koirarodussa. Yleisimpinä ongelmina esimerkiksi allergiat ja iho-oireet, erilaiset ontumaviat, selkäongelmat ja silmäongelmat.

Oikealla ja johdonmukaisella koulutuksella airiksesta saa mainion harrastuskaverin lajiin kuin lajiin, uskollisen ystävän ja mahtavan perheenjäsenen, jolla on suuri sydän!