FI & SE MVA EEJV-12 JV-12 SEJV-12 High Voltages Don Juan "Duke"

Duke on mainio pieni terrieri, suurella luonteella. Duke on huomattavasti totisempi ja tulisempi kuin airikset. Duken kanssa harrastaminen on mielettömän mukavaa. Duke nauttii agilitystä täysillä ja jo pelkkä treenihalli tai kilpailupaikka saa sen "sekoamaan" onnesta. Kotona Duke on kissamainen ja viihtyy lähellä, kerjää rapsutuksia ja nukkuisi mielellään kyljessä kiinni.

Duken kanssa olemme harrastaneet agilityä pienestä pennusta saakka. Ensimmäisiin agilitykilpailuihin Duke osallistui juuri täytettyään 2 vuotta. Keppien opettelu oli jäänyt hieman puutteelliseksi ja keräsimme muuten hyviltä kisaradoilta pieniä keppivirheitä. 10 kisastartin joukkoon kertyi kuitenkin nolla-tulos hyppyradalta, 4 x palkintopallille pääsy ja oikeus osallistua AVO SM-finaaliradalle, että ihan kivasti tuo kisaura keppivirheistä huolimatta alkoi. Näyttelyissä, myös ulkomailla, olemme käyneet hyvällä menestyksellä. Tällä hetkellä Duken nimen edessä komeilee kolme juniorivoittajatitteliä ja lisäksi Duke on Suomen, Ruotsin ja Viron Muotovalio. Luonnetestin Duke suoritti huippupistein keväällä 2014. Duke piti reilu vuoden mittaisen kisatauon agilityssä, mutta heti ensimmäisissä kilpailuissa teki kaksi nollarataa (voitti ja sijoittui toiseksi) ja samalla nousi kakkosluokkaan. Kesällä 2015 aktivoiduimme kisarintamalla uudestaan ja Duke nousi nopeasti kolmosluokkaan.

Duke agi

Duke toko

Duke pentunäyttely, RYP 2

Duken isä Ace ja Duke (Kuva: Marika Järvinen)

Lasten koira Duke

Duke vesipeto